Kertomus veneenhakumatkasta. Tarkoituksena on purjehtia vene Belgiasta Nieuwpoortista Helsinkiin. Tänne yritetään saada kommentteja, kertomuksia ja kuvia matkalta muistiin.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Kotiin
Hangosta olikin sitten enää ihan kiven heitto kotiin.
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Lämmintä Kalmarisssa
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Ukkosta piiloon Skillingeen
Pari tuntia selän takana loimunnut ukkonen auttoi päätöstä satamaan yöksi menemisessä. Kartassa näkyi Skillinge niminen satama jossa yöunet ja taas matkaan. Tuulet mietoja.
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Itämeri kotimeri
Kielissä huoltotoimenpiteitä miehistölle ja veneelle. Tankit täynnä ja muonavarastot pullollaan kohti Kalmaria. Vara stoppina Rönne Bornholmissa. Vielä dönerit nassuun ja käydet irti.
Kiel
Yön yli stoppi ennen Itämerelle lähtöä. Parin sataman jälkeen Kielin laitamilta löytyi paikka johon kiinnittyä Mönkebergin satamasta. Suihkuissa kylmää vettä, mutta toimi sekin kuuman päivän jälkeen.
perjantai 6. kesäkuuta 2014
German bight
Oudeshildista Cuxhaveniin. Lokiin kertyi lukema 165 mailia. Alkumatka avoimelle pieneen vastatuuleen ja myötävirtaan. Avoimella Texelin kohdalle moottorointia jolloin alkoi tuulla ja keulapurjeella mukava vauhti päälle. Puolen yön jälkeen tuuli himmasi ja nostimme ison mastoon. Noin kolme sekunttia noston jälkeen tuuli taas nousi ja kalastus aluksen väistössä meni vähän turhan kauan ja sieltä jo valoa näyteltiin. Iso alas ja pelkällä keulapurjeella taas hyvää vauhtia kohyi etelää. Sadekuuroja ja pari ukkoskuuroakin matkalla. Elben suistoon ajoitus epäonnistui ja vastavirtaan ajaminen tuntui loputtoman pitkältä. Cuxhavenissa köydet kiinni muutamaksi tunniksi ja unta kaikille.
Kiel kanal
Aamulla kello viisi köydet irti Cuxhavenissa ja kohti kielin kanavaa. Myötävirran mukana nopeus sopivat 9 solmua. Noin tunti odottelua Brunsbuttelissa sulutusta. Ja sulutuksen jälkeen matka jatkuu Holtenauhun.
German bight
Oudeshildista Cuxhaveniin. Lokiin kertyi lukema 165 mailia. Alkumatka avoimelle pieneen vastatuuleen ja myötävirtaan. Avoimella Texelin kohdalle moottorointia jolloin alkoi tuulla ja keulapurjeella mukava vauhti päälle. Puolen yön jälkeen tuuli himmasi ja nostimme ison mastoon. Noin kolme sekunttia noston jälkeen tuuli taas nousi ja kalastus aluksen väistössä meni vähän turhan kauan ja sieltä jo valoa näyteltiin. Iso alas ja pelkällä keulapurjeella taas hyvää vauhtia kohyi etelää. Sadekuuroja ja pari ukkoskuuroakin matkalla. Elben suistoon ajoitus epäonnistui ja vastavirtaan ajaminen tuntui loputtoman pitkältä. Cuxhavenissa köydet kiinni muutamaksi tunniksi ja unta kaikille.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Den Helder huono paikka
1 tunnin purjehduksen ja 22 konetunnin jälkeen päästiin Den Helderin satamaan. Dieseliä saa kahden päivän päästä joten pikaiset unet ja matkaan seuraavaan paikkaan kokeilemasn onnea. Aika ankealta vaikutti tämä paikka.
Ouderschild hyvä paikka
Täältä saa jopa samana päivänä. Tankkausta odotellessa ravinteliruuat tilauksessa. Ei vielä tungosta marinassa.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Matkustus avartaa
Noniin nyt oikeasti matka etenee ja 1000 mailia to go. Merenpinta rauhallinen kuin Suomen kesässä konsanaan.
Ranskalaisstyylistä kaupantekoa.
Kauppa tehty Ranskalaisella tarkkuudella useassa toimistossa papereita kierrättäen. Nyt vaan tuo trikolora tagosta pois ja soomipojan lippu tilalle.
Reippahasti käymme matkahan
Matka kotiin alkakoon. Parin päivän paperisodan ja huoltotöiden jälkeen päästään vihdoin kotimatkalle. Ensimmäinen etappi kulkee Nieuwpoortista Cuxhaveniin. Mahdollisesti välistoppi jossain. Satamassa rasvatyyntä. Toivottavasti merellä sopiva tuuli. Ainakin säätiedotuksen mukaan on.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Vaikuttava vuorovesi
Pikkasen enemmän pinnanvaihtelua kuin Ruoholahden altaassa. Kohta menee Matcho veteen ja pohjanmerelle koeajoon.